
ROBIN PACKALEN

Kymmeniä platina- ja kultasinglejä keränneen artistin musiikki on saavuttanut vuosien aikana yli 400 miljoonaa striimiä. Kaiken tämän lisäksi Robin Packalen on palkittu neljällä Emma-palkinnolla.
Ajatonta popmusiikkia luovan artistin käsinkosketeltava live-energia kanavoituu niin pop-bängereistä, kuin voimaannuttavista balladeistakin. Uusimmissa julkaisuissaan poppia, hip-hoppia ja R&Btä yhdistelevä Robin Packalen tahtookin tarjota liveyleisölle loistavaa musiikkia ja upean shown, josta ammentaa iloa, energiaa ja voimaantumista arkeen.
J. KARJALAINEN

Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. J. Karjalaisen laulut kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Missä se Väinö on?, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa. J. Karjalaisen edellinen albumi, keväällä 2022 ilmestynyt Soulavaris nousi edeltäjänsä tapaan suoraan Suomen virallisen listan sijalle 1.
BESS

Neljällä Emmalla palkittu BESS nousi koko kansan tuntemaksi pop-tähdeksi Ram pam pam -jättihitin myötä. Kuukausien ajan listoja hallinnut anthem rikkoi lukuisia ennätyksiä niin radiossa, Uuden Musiikin Kilpailussa kuin striimipuolellakin. Kappale löysi suomenkielisyydestään huolimatta uusia kuuntelijoita myös maamme rajojen ulkopuolelta. Täysin ainutlaatuisella äänellään ja energiallaan valloittavan helsinkiläisartistin settilista on itse asiassa täynnä ajattomia tanssihelmiä kuten Viisi kesää, Sammumaton, Aja, Rakastan en rakasta sekä Melodia. Tyylikkään tekijän keikoilla bileet ei todellakaan lopu kesken. Keväällä 2023 BESS:ltä on odotettavissa runsaasti uutta musiikkia, sillä toinen albumi ”KÄDET YLÖS” ilmestyy 14. huhtikuuta!
ERIKA VIKMAN

Mökkitie Recordsille sainattu, suomenkielistä diskopoppia esittävä, Erika Vikman nousi koko kansan suosioon Cicciolina -kappaleellaan sekä menestyksellään Uuden Musiikin Kilpailussa. Vikmanin nauttii raja-aitojen kaatamisesta niin musiikissaan kuin muillakin elämänalueillaan. Kappaleet tehdään pilke silmäkulmassa, mutta syvyyttäkin löytyy ja kappaleiden teksteissä käsitellään vakaviakin teemoja. Musiikissa kuuluu sekä menneiden vuosikymmenten että muun muassa Kikan vaikutus. Erika Vikman nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin syksyllä 2021.
POJU

Pasi Heinonen, taiteilijanimeltään Poju, aloitti muusikonuran Funkykarkureissa ja toimi Hausmyllyssä laulajana vuodesta 2007 vuoteen 2010. Poju teki alun perin JYP:in jääkiekkojoukkueelle kappaleen Poika (saunoo), joka nousi ykköshitiksi keväällä 2011. Juuri silloin, kun sitä ei odottanut, niin eräänä kauniina keväisenä maaliskuun päivänä syntyi idea kappaleesta ja teksti sekä sävel olivat jo kahden päivän päästä valmiina.
HAPPORADIO

Happoradion suosio on kasvanut vuodesta toiseen. Vuonna 2001 perustettu yhtye on nauttinut jatkuvaa keikkasuosiota, ja yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Pelastaja ja Tehdään jotain kaunista. Vankan fanikannan taakseen jo varhain saaneen Happoradion solisti Aki Tykki hurmasi katsojat Nelosen suositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018.
MAIJA VILKKUMAA

Maija Vilkkumaa on Suomen rakastetuimpia lauluntekijöitä ja esiintyjiä. Hänet on palkittu mm. merkittävälle sanoittajalle annettavalla Juha Vainio-palkinnolla, Teosto-palkinnolla sekä lukuisilla Emma-palkinnoilla. Hänen laulunsa, kuten Satumaa-tango, Ingalsin Laura, Ei, Lottovoitto ja Viimeinen elämä ovat nousseet hiteiksi jo neljällä vuosikymmenellä. Live-esiintyjänä Vilkkumaa ja hänen energinen ja tyylikäs yhtyeensä ovat vertaansa vailla. Kesällä festarilavoilla nähtiin myös uusi, laajennettu Maija Vilkkumaa ja Ystävät -kokoonpano, jolle on luvassa jatkoa.
Tällä hetkellä Maija Vilkkumaa elää uutta nousua ja voimakasta luomiskautta – uusi albumi, viimeisimpien sinkkujen tapaan Atso Soivion tuottama “1973” ilmestyy lokakuussa 2022.
PORTION BOYS

Portion Boys on vuonna 2010 toimintansa aloittanut yhtye, joka teki vuonna 2021 lopullisen läpimurron koko kansan tietoisuuteen jättihitillään ”Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo”. Yhteensä yhtyeen kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluista yli 160 miljoonaa kertaa.
Yhtyeen ensimmäinen kappale oli ”Pelimiehen paratiisi”, joka julkaistiin vuonna 2010. Seuraava kappale oli vuonna 2012 julkaistu ”Huuleen”. Samana vuonna julkaistiin myös ”Pumppaa”, josta yhtye teki uuden version vuonna 2013. Vuonna 2012 julkaistusta kappaleesta ”Kuka pelkää Leijonaa” yhtye puolestaan teki uuden version vuonna 2016.